onko opiskelijalla varaa asua linnanmaalla_blogi

Onko opiskelijalla varaa asua Linnanmaalla?

Julkaistu Forum24:ssa 2.4.2019.

Vuoden 2020 syksy tulee jäämään oululaisten opiskelijoiden mieleen. Tuolloin yli 6000 ammattikorkeakoulun opiskelijaa siirtyy opiskelemaan Linnanmaan yhteiskampukselle. Kampukselle muuttaa myös ammattikorkeakoulun henkilökunta.

Yliopiston vaikutusalueella tulee olemaan huutava tarve opiskelija-asunnoille, sujuvalle joukkoliikenteelle ja pysäköintipaikoille. Alueen lisääntyvään väkimäärään on jo reagoitu uudella kaavarungolla, joka ohjaa alueen rakentumista ja kaavoitusta. Kaavarunko valmistuu tänä vuonna, mutta se ei vielä suoraan oikeuta rakentamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kipeästi kaivattuja opiskelija-asuntoja päästään rakentamaan vasta vuoden 2020 syksyllä.

Alueelle kohdistuva rakentamissykäys tulee sisältämään sekä vapaarahoitteisia asuntoja että erilaisia tuetun asumisen muotoja kuten opiskelija- ja nuorisoasuntoja. Suuri osa alueen asukkaista on yksin asuvia opiskelijoita, joten alueen hintatason on pysyttävä kohtuullisena. Edullisten tuettujen asuntojen määrä tulee turvata esimerkiksi kaavoituksen keinoin – mikäli alueelle rakentuu vain vapaarahoitteisia asuntoja, se heijastuu suoraan opintotuen varassa olevien opiskelijoiden toimeentuloon.

Lisääntyvän väkimäärän ja asuntopulan myötä alueelle suuntautuu paljon liikennettä. Kaavarungon taustaselvityksen mukaan noin puolella opiskelijoista ei ole koskaan mahdollisuutta henkilöautolla kulkemiseen, eikä sen tulisikaan olla ensisijainen liikkumismuoto Linnanmaalle. Alueella tulee kehittää ensisijaisesti laadukasta joukkoliikennettä ja pyöräreittejä. Liikenteen sujuvuutta helpottavat osaltaan kaupunkipyörät ja kehittyvä pyöräilybaana. Kaavailtu raitiovaunuyhteys Linnanmaan kampukselle auttaisi osaltaan liikkumista ja täydennysrakentamista.

Tuija Patana
kansanedustajaehdokas (kesk.)
Oulun Keskustanuorten puheenjohtaja
arkkitehti