Julkaistu Kalevassa 13.12.2018
Viihtyisä kaupunki on niin kaupungin asukkaiden kuin siellä vierailevien, asioivien ja työssä käyvien etu. Tärkeä osa tätä viihtyisyyttä on riittävä ja tarkoituksenmukainen kasvillisuus niin julkisilla paikoilla kuin asuinkortteleiden pihoillakin. Esimerkiksi Oulussa on nähty esimerkkejä eri vuosikymmeniltä siitä, miten vehreys on unohtunut pihoilta tyystin. Näiden pihojen viihtyisyyden ja ympäristövaikutusten eteen olisi taloyhtiöillä paljon tehtävää.
Kaupunkien riittävän vehreyden takaamiseksi on kehitetty erityinen työkalu: viherkerroin. Se on otettava käyttöön kaikissa Suomen kaupungeissa riittävän viihtyvyyden sekä terveys-, ympäristö- ja sosiaalisten hyötyjen takaamiseksi.
Viherkerroin on tontin painotetun viherpinta-alan ja tontin kokonaispinta-alan välinen suhdeluku, jota voidaan hyödyntää jo kaavoituksessa ja kortteleiden suunnitteluvaiheessa. Sen ympäristöhyödyt korostuvat ilmastonmuutoksen edetessä ja sään ääri-ilmiöiden yleistyessä. Maanpeitekasvillisuus hillitsee sadevesiviemäreiden täyttymistä rankkasateilla, ja viherkatot toimivat erinomaisesti lisälämmöneristeenä niin kylmällä kuin kuumallakin kelillä.
Viherkerrointa käyttämällä taataan puitteet myös ihmisten kohtaamiselle ja sosiaalisten arvojen syntymiselle. Kuulumisten vaihto pihapuun varjossa naapureiden kanssa lisää yhteisöllisyyttä, edistää naapuriyhteisön syntymistä, sekä ehkäisee syrjäytymistä.
Tuija Patana
Oulun Keskustanuorten puheenjohtaja